Finanssikriisi lisää merkittävästi julkisen rahoituksen kysyntää pankkien riskinottohalukkuuden pienentyessä.
- On elintärkeää reagoida riittävän nopeasti taloussuhdanteiden vaihteluihin. Suomelle tärkeät vientihankkeet uhkaavat peruuntua tai lykkääntyä pankkien likviditeettiongelmien vuoksi. Erityisesti pk-yritysten kohdalla vakuuksien riittävyys saattaa muodostua ongelmaksi rahoituksen saannille. Nykytilanteessa tulee varmistaa, että yleiselle taloudelliselle kehitykselle, työllisyydelle ja yritystoiminnan alueelliselle sijoittumiselle merkitykselliset investoinnit voidaan toteuttaa, korostaa elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen.
Suomessa otetaan julkisesti tuetussa viennin rahoituksessa käyttöön rahoituskriisin aiheuttaman likviditeettiongelman hoitamiseksi niin sanottu jälleenrahoitusmalli. Jälleenrahoitusmallissa Suomen Vientiluotto Oy jälleenrahoittaa markkinoilta hankituilla varoilla suomalaisen tai ulkomaisen pankin kautta Suomesta tapahtuvan vientikaupan edellyttämää pitkäaikaista luotonantoa. Mallissa varaudutaan 1,2 miljardin euron vientihankkeiden rahoittamiseen. Järjestely on määräaikaisena voimassa vuoden 2010 loppuun. Sen jatkamisen tarvetta ja määrärahojen riittävyyttä tarkastellaan viimeistään toukokuussa 2009. Jälleenrahoituksen käyttöönotto edellyttää mm. valtiokonttorin suorittamaa varainhankintaa. Lisäksi joudutaan muuttamaan eräitä lakeja ja korottamaan Suomen Vientiluotto Oy:n osakepääomaa. Vientitakuiden myöntämisen enimmäisvastuurajaa korotettaisiin 10 miljardiin euroon sekä korontasaussopimusten ja -tarjousten enimmäismäärää 6 miljardiin euroon.
Vientiyritysten ohella erityisesti nopeasti kasvavilla, aloittavilla ja laajentavilla yrityksillä on vaikeuksia riskipääoman saamisessa. Tältäkin osin on tärkeää huolehtia siitä, että valtion pääomasijoitusyhtiöt pystyvät paikkaamaan markkinapuutteita tehokkaasti. Tämän vuoksi Finnvera Oyj:n tytäryhtiöihin Aloitusrahasto Vera Oy:öön ja Veraventure Oy:öön tehdään 30 miljoonan euron suuruinen pääomasijoitus. Teollisuussijoitus Oy:tä pääomitetaan 50 miljoonalla eurolla.
Lisäksi lisätään Tekesin ympäristö- ja energiasektorin myöntämisvaltuuksia 15 miljoonalla eurolla osana energiasektorin demonstraatiohankkeiden toteutusta. Pk-yritysten innovaatiohankkeiden valmistelua alueilla tehostetaan kaksinkertaistamalla valmistelurahoitukseen varattu määräraha 14 miljoonaan euroon. EU-rakennerahoitusten budjetointia ehdotetaan kertaluontoisesti aikaistettavaksi rakennerahastomomenttien osalta siten, että niille vuodelle 2009 esitettyä myöntämisvaltuutta kasvatetaan 43 miljoonalla eurolla, mikä merkitsee 10 prosentin lisäystä aiemmin esitettyyn valtuuteen. Valtuuden aikaistus tehdään koko ohjelmakaudelle hyväksyttyjen rahoituskehysten puitteissa.
Jo aiemmin talouspoliittinen ministerivaliokunta on puoltanut TEM:n esitystä, jossa valtion luotto- ja takaustappiokorvauksen piirissä olevaa Finnvera Oyj:n myöntämien luottojen maksamatta olevan pääoman ja voimassa olevien takausten pääoman enimmäismäärää korotetaan 600 miljoonalla eurolla 3,2 miljardiin euroon valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annettua lakia muuttamalla. Toimenpide on määräaikainen. Sitä tarkastellaan uudelleen, kun rahoitusmarkkinoiden häiriötila on palautunut normaaliksi.